Poliisiammattikorkeakoulu

Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) on Suomen ainoa poliisioppilaitos – poliisin koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen osaaja.

Koulutus

Rakennamme perustan Suomen poliisin ammattitaidolle. Kaikki uudet poliisit valmistuvat Polamkista Tampereelta. Vastaamme myös poliisin jatko- ja täydennyskoulutuksesta. Lisäksi tarjoamme opintoja esimerkiksi sidosryhmille ja yksityiselle turva-alalle.

Järjestämme koulutusta sekä suomeksi että ruotsiksi, joitakin kursseja myös englanniksi.

Lue lisää Koulutus-sivuilta

Tutkimus ja kehittäminen

Polamk on Suomen ainoa poliisitutkimukseen erikoistunut korkeakoulu. Tuotamme tietoa yhteiskunnan turvallisuuden kehittämiseen.

Teemme soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä, joka palvelee poliisitoiminnan ja sisäisen turvallisuuden suunnittelua ja kehittämistä. Tuottamaamme tietoa hyödynnetään myös poliisikoulutuksessa.

Lue lisää Tutkimus ja kehittäminen -sivuilta

Tilat

Kampuksemme sijaitsee Hervannassa, noin kahdeksan kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Alueemme kokonaispinta-ala on noin 21 hehtaaria, eli aitojemme sisäpuolelle mahtuisi lähes 30 jalkapallokenttää.

Kampuksellamme on luokka- ja työhuonetiloja, kirjasto sekä liikuntahalli, jossa on esimerkiksi kuntosali, uima-allas ja painisali. Lisäksi alueella on monenlaisia harjoitustiloja: muun muassa ajoharjoittelurata, teknisen rikostutkinnan laboratorio, johtokeskus ja harjoitusalue kulissikaupunkeineen. Opiskelija-asuntolataloja on kahdeksan, ja niissä on majoitustilaa yli 750 opiskelijalle.